Tänään päätin aloittaa blogin, enemmän tai vähemmän hetken mielijohteesta.
Ensimmäinen pentuni ikinä kotiutuu vajaan parin viikon päästä. Jännittää ja hermostuttaa niin, etten muuhun pysty keskittymään. Mutta ennen kaikkea olen innoissani. Niin innoissani, että haluan kirjata Alpon elämän alas ensihetkistä lähtien, jotta muistaisin kaikki ne hyvät ja huonot hetket. Minulla kun tunnetusti on hyvä mutta lyhyt muisti... Pidän ajatuksesta, että voin konkreettisesti palata niiden muistojen äärelle.
Tällä hetkellä koti muistuttaa sairastupaa, kun talon emäntä makaa päivät viruksen kourissa sohvalla ja Booris kinkkaa jalkalastansa kanssa. Paikat ovat levällään, kun sairastunut inttileski elää rappiolla eikä jaksa tehdä mitään. Tukkakin on likainen. Huomista kouluesitelmää varten pitää kuitenkin siistiytyä ja tekeytyä ihmisen näköiseksi. Onhan se jo korkea aikakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti