Ensimmäiset kuukaudet

Loppuvuosi olikin niin kiireistä aikaa, että blogin olemassaolo unohtui täysin. Sovitaan siis, että uuden vuoden kunniaksi yritän ryhdistäytyä kirjoittamisen saralla!

Paljon on kerennyt tapahtumaan Alpon elämässä näiden kuukausien aikana. Tuleehan tänä viikonloppuna yhdessäoloa jo tasan 3 kuukautta ja pentukin täyttää sen 20 viikkoa. Hienoa on ollut nähdä, kuinka pennusta on kuoriutumassa kaiken aikaa fiksumpi ja siedettävämpi koira! Kotona sisäsiisteys on jo melkein hallussa ja yhteiselo on ruvennut helpottamaan. Kävimmepä myös joulukuun ajan pentukoulussa, jossa Alpo sai kamalan paljon kehuja hienosta käytöksestään. Olisivatpa ohjaajat vaan nähneet Alpon kotioloissa... ;) Alpo tuntuu olevan kyllä hirvittävän fiksu ja nopea oppimaan. Naksuttimen poika ymmärsi alta aikayksikön ja sen avulla onkin ollut helppo opettaa temppuja. Erityisesti luopuminen on todella vahvaksi tullut Alpolle, mitä pidän oikein hyvänä asiana. Mutta vaikka viisautta löytyy, niin myös uppiniskaisuutta. Aina uudelleen ja uudelleen Alpo menee ja roikkuu Boriksen korvissa, vaikka Boris ei siitä todellakaan pidä, ja aina Alpo viettää jonkun osan illastaan haukkumassa Borista nurkkaan, vaikka minä sitä asiasta komennankin. Boris on vähän raukka, kun on kyse Alposta. Ei se oikein puolusta ruokiaan Alpolta, ja muutenkin lähinnä juoksee pakoon, kun Alpo tulee lähelle. Vain nukkuma-ajat vietetään sulassa sovussa kylki kylkeen painautuneena.

Alpo on pikkuhiljaa ruvennut löytää sisäisen uroksensa. Yhden pissan sijaan lenkeillä on ruvennut jalka viuhumaan ylös useamminkin, ja tosiaan koipea on nostettu tasaisen varmasti jo ainakin kuukauden päivät. Olenpa käräyttänyt miehenalun kerran jopa nylkyttämästä - kättäni... Myöskin vieraat paikat laukaisevat Alpossa sisälle merkkaamista. Joulu oli täysi katastrofi, kun menimme vanhempieni luokse koirien kanssa, eikä Alpolla ollut vielä merkkausvyötä. Sanotaanko vaikka niin, että tuli hyvin selväksi, että joulukuusi on Alpon... Vuosi kuitenkin vaihtui paukkujen kannalta rauhallisissa merkeissä. Alpo ei pelännyt raketteja, vaikka jouduimmekin lenkkeilemään illalla pitkän automatkan vuoksi. Sisällä Alpo sitten piti Boriksen niin kiireisenä, ettei Boriskaan kerennyt ihmettelemään paukkumista sen koommin. Kaiken kaikkiaan siis siltä kannalta hyvä uusi vuosi!

Joulukorttikuvan ottaminen oli odotetusti erittäin haastavaa...

Ensi viikolla meillä alkaakin Alpon kanssa koirakoulussa näyttelykurssi, mikä tulikin enemmän kuin loistavaan saumaan, sillä kasvattajaystäväni kehotuksesta päätimme ilmoittautua Lahden pentunäyttelyyn, joka on jo tämän kuukauden lopulla! Sielläkö pitäisi osata tämän riiviön kanssa jo käyttäytyä... Nyt sitten vaan ahkerasti treenaillaan pöytää ja seisomista sekä hihnakävelyä, vaikka kävely sujuukin jo pääsääntöisesti ihan hyvin. Tekee kuitenkin hyvää päästä treenaamaan sitä kunnolla vähän isompaan sisätilaan, sillä minun 33 neliön yksiössä on hivenen hankala saada mitään kunnon treeniä aikaiseksi...

Tällaista tällä kertaa, palataan taas asiaan!

Alpon ensimmäinen viikonloppu

Alpo kotiutui eilen lauantaina tänne meille. Ajomatkaa oli sellaiset mukavat 3 tuntia (yhteensä meni lähes 5 tuntia kaikkine pysähdyksineen ja takaisin ajeluineen) joten pentu tuli kertaheitolla totutettua autoiluun. Matka menikin hienosti paria puklausta lukuunottamatta - näistä syytetään toistuvia liikenneympyriä...

Ensimmäinen ilta meni hienosti, sillä pitkän automatkan jälkeen virtaa piisasi touhuta kotona. Alpo tutkiskelikin paikkoja mielenkiinnolla ja löysikin heti lelujen seasta lempiyksilönsä; kasvattajan pentupaketissa mukana tulleen vinkuvan pehmolelun. Sitä oli mahdottoman kiva retuuttaa ympäriinsä! Harjoiteltiin vielä alustalle tarpeiden tekemistä ja koitettiin ulkonakin käydä, mutta kirpeä syysilma ei houkutellut tekemään tarpeita ulos. Boris ihmetteli vaappuvaa marsun kokoista yksilöä ja murahtelikin ankarasti lapsenlapsenlapselleen, joka ei oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja päästiinkin leffaillan päätteeksi kaikki nukkumaan.

Pikkuriiviö ei kuitenkaan päästänyt helpolla. Yön aikana Alpo herätti meidät nelisen kertaa, joista kahteen kuului puolen tunnin poru. Siispä tänään on päivällä maistunut uni kaikille, niin koirille kuin omistajillekin. Ollaan harjoiteltu aitauksessa olemista pienissä pätkissä ja se tuntuu onnistuvan jo hivenen paremmin. Boris on myös leppynyt ja antanut Alpon nukkua kanssaan samassa pedissä. Sunnuntaina Alpo on myös hoitanut tarpeitaan alustalle kuin vanha tekijä. Pitäisi varmaan ruveta pitämään kameraa aina käden ulottuvilla, jotta saisi tännekin jotain hyviä kuvia julkaistavaksi asti... Näissä tunnelmissa päätämme viikonloppumme ja jatkamme kohti tenttiviikkoa!

Alku

Tänään päätin aloittaa blogin, enemmän tai vähemmän hetken mielijohteesta.

Ensimmäinen pentuni ikinä kotiutuu vajaan parin viikon päästä. Jännittää ja hermostuttaa niin, etten muuhun pysty keskittymään. Mutta ennen kaikkea olen innoissani. Niin innoissani, että haluan kirjata Alpon elämän alas ensihetkistä lähtien, jotta muistaisin kaikki ne hyvät ja huonot hetket. Minulla kun tunnetusti on hyvä mutta lyhyt muisti... Pidän ajatuksesta, että voin konkreettisesti palata niiden muistojen äärelle.

Tällä hetkellä koti muistuttaa sairastupaa, kun talon emäntä makaa päivät viruksen kourissa sohvalla ja Booris kinkkaa jalkalastansa kanssa. Paikat ovat levällään, kun sairastunut inttileski elää rappiolla eikä jaksa tehdä mitään. Tukkakin on likainen. Huomista kouluesitelmää varten pitää kuitenkin siistiytyä ja tekeytyä ihmisen näköiseksi. Onhan se jo korkea aikakin.